Mikä on kun sattuu jonnekkin syvälle sisimpään, minkä olemassaoloa ei edes muina hetkinä havaitse? Tuntuu vaan koko ajan pahalta ja tekee mieli pyydellä anteeks, vaikka tietää ettei osaa.
Toinen vuosi amiskaa, poikaystävän kanssa kuukausia takana puolen vuoden verran, kavereita ympärillä, koti jonne mennä, rahaa on niin, että elää.. Joku silti puuttuu. Pieni ihminen menee itseensä ja hakee menneisyyttä uudelleen, piiloutuu kulisseihin, kun maailman pahuus on liian vahva. Kadulla mies potkii koiraa, kämpillä alakerrasta kuuluu pienen lapsen itkua ja äidin huutoa. Äiti ei jaksa nyt. Tuntuu yksinäiseltä.
Onko se aina ollut tällasta? Tältäkö maailma on aina näyttäny, vaikka sitä itse katseli erillailla? Niin jotenki vaan kylmää ja kovaa ja yksinästä. Lohdutonta. Harmaata.
Minä nään omat vikani ja tunnistan ne. Silti niitä en korjaa. Siks vaan kun.. en tiiä. Pelottaako muuttuminen? Henkisiä kasvukipuja taas. Pelotti täyttää 18. Melkein kaikki kaverit ja poikakaverikin on nuorempia. Tuntuu yksinäiseltä. Kouluun ei aina jaksa mennä. Sitten ahdistaa kun ei mennykkään kouluun. Sitte ahdistaa ja kouluun ei jaksa mennä. Ei viikkoon kouluun, keskiviikkona kotiin äidin helmoihin kun koko ajan on niin paha olla. Seuraavalla viikolla kolmena päivänä koulussa, luulin että tilanne parani, mutta pohjalla ollaan taas. Ympärillä eniten tietävät ihmiset ei meinaa jaksaa. Loppuu niiltäkin voimavarat. Ei olo niin paha ole. Pakko ryhdistäytyä. Nyt otetaan tosissaan ja käydään sitä koulua.. Ei jaksa. Pakko. Muttakun... Pakko on. Olokin varmasti paranee kun saa perusasiat elämässä raiteilleen. Ehkä. Toivottavasti. Pakko.
Menneisyydessä on paljon pimeää. Asioita joita ei muista, ei halua. Asioita joita ei pysty unohtamaan, liian kipeää. Vannomisia vannomisten perään. Ei enään koskaan. Silti ne samat virheet tekee uudelleen, kaikki toistaa itseään. On siellä lapsuudessa onneakin. Harvemmin niitä vain osaa nähdä. On omanlaistaan rakkautta rypeä siinä itsesäälissä ja synkkyydessä. Jospa tulevaisuus tuo sitä kaikkea kaivattua tullessaan.. Mutta sekin näyttää synkältä, tai sitten sitä ei näe ollenkaan. Apua tarjotaan, en halua ottaa sitä vastaan. Pakko mennä yksin, kyllä minä pärjään. Pärjäänhän? Just vaan niinkun aina ennenkin. Ei se niin iso juttu ole.
Lukossa ittensä kanssa, häkissä, piilossa, raudoissa. Miten sieltä pois pääsee? Ihan itse tottakai. Itse sinne on mentykkin. On sieltä ennenkin yksin pois tultu. Mutta päässä silti se sama vanha virsi, miten on huonompi kun muut, heikko, huono, kelpaamaton. Mätä hedelmä. Ja kuka sen sinne laittoi? Monikin. Mutta itsekkö siitä on loppujen lopuksi vastuussa? Tottakai. Siinäkin syy miksi pitää mennä yksin, ei muut tarvitse alemman taakkoja kantaakseen. Tuskin niitä edes kiinnostaa.
Jos annan anteeksi, saanko anteeksiannon silloin itsekkin?
---------------------------------------------x-X-x---------------------------------------------
Sitten kevyempiin aiheisin, pientä faktaa kymppilistan muodossa:
1. Viimeksi katsottu leffa: Red Riding Hood, kavereitten kanssa teatterissa.
2. Viimeksi kuunneltu biisi: Dir en Grey - Child Prey
3. Paras albumi tällä hetkellä: Hinder - Take it to the Limit
4. Suosikki vaatekappale tällä hetkellä: Uusi huppari, H&M:n miestenpuolelta (n.25e)
5. Viimeksi juotu juoma: Rainbow Cola (light)
6. Suosikkibiisi tällä hetkellä: Miyavi - PapaMama
7. Suosikkipaikka: Koti
8. Suosikkipeli: Tekken 5 & 6
9. Suosikki konsoli: PS2
10. Nettisivu, jolla vietän eniten aikaa: Facebook
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti